|
|
|||
|
01.02.2011 - 11:29
Bobbi L. Newmanin blogiin oli tultu haulla: "Millainen on kirjastonhoitajan päivä?" Siitä alkoi Kirjastopäivän vietto, josta hauskoja esimerkkejä löytyy vaikkapa ihan raakasti googlaamalla "library day" tai projektin etusivulta. En muista tömäsinkö tähän ensin facebookissa vai Antitädin blogissa, mutta koska toiseksi parhaat ideat ovat kopioituja (parhaat ovat itse keksittyjä!) otan häikäilemättä osaa tähän projektiin. 8.00 Kuittaan itseni töihin. Tavallista myöhemmin sillä yleensä olen viimeistään kymmentä vaille hyllyttämässä. Tänään siis vasta kahdeksalta ja koska lauantaina on ollut hiljaista ja työkaverit ovat olleet osa jo tunnin töissä, niin paljon aikaa ei hyllyjen välissä kulu. 8.45 Aamukahvi <3 on ihmisen parasta aikaa. Vaikka nykyään voin selvitä jopa päivän illman kahvia on tämä niitä elämän nautintoja joista en luovu. Jos joskus lääkäri ehdottaa minulle, että kahvista pitäisi luopua terveyssyistä, näytän empimättä lääkärille ovea! Aamukahvin jälkeen siivoilen, muut työt pois silmistä ellei niitä ole pakko tehdä juuri tänään. Lukupäivänä on lupa keskittyä olennaiseen! 9.15 Kone on käynnistetty ja on tietokoneen vuoro. Koneen käynnistymistä odotellessa olen selannut kalenteristani päivän pakolliset työt esille. Jopa lukupäivinä on jotain muuta tehtävää joka ei (muka) voi odottaa huomiseen. Kun saan koneen käyntiin, päivitän Facobookkiin tiedon lukupäivästäni ja raportoin kirjalistaani samalla myös sinne. Päivän ensimmäinen kirja Sari Peltoniemen Kissataksi josta olen saanut jo paljon ennakkohehkutusta. Ehkä jopa liikaakin, sillä vaikka kirja on loistava, niin ennakkohehkutus saa aina odottamaan ultrasupermaagismaanisloistosuperia ja vaikka sitten saisi sitä, niin on hieman pettynyt kun ei tullutkaan positiivisesti yllätetyksi. Onko vika minussa? Kissa taksi on silti loistava. Lukekaa itse, jos ette usko! 10.15 Martin Widmarkin David ja Larissa -sarjan Noidan laulu on aamun toinen kirja. Taattua ja turvallista Widmarkia. Aina hyvä ja tämä osa on oikein hyvää vinkkausmatskua. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita piisaa. Yleensä menen aikaisin syömään, mutta tämä pitää minut ottessaan niin, että sinnittelen hieman tavallista pidempään. 10.35 Pääsen sittenkin ruokikselle normaaliaikaan. Noidan laulu meni melkein vahingossa ja ruokikselle kaivan 'välipalaksi Joann Sfarin Pascin sarjakuvan, joka kertoo kiehtovaa kuvaa viime vuosisadan vaihteen Pariisin kuohuvasta taiteilijaelämästä. Piirrostyyli on rosoista, mutta eipä tarinaakaan ole siloiteltu. 11.05 on vuorossa Vauhdin huumaa, vintiöt. Tuula Lehtisen kirja on sitä lukupäivän pakkopullaa. Urheilukirjat eivät ole oikein olleet ikinä mun juttu tylsiä tilasto/historiateoksia lukuunottamatta, mutta kun väittävät näiden olevan poikien suosikkikamaa. Luen, mutta en vakuutu. 12.15 Mary E. Pearsonin Kuka on Jenna Fox? on ollut lukulistallani jo pitkään kun erityisesti Arja-täti Porista on sitä hehkuttanut. SPOILERIVAROITUS! Jonnekin lähitulevaisuuteen sijoittuva teos on pohtivinaan (lääke)tieteen ja etiikan kysymyksiä mutta loppupeleissä moraali saa mennä ovesta ensimmäisenä eloonjäämisen tieltä. Muuten tarina pahan auto-onnettomuuden jälkeen muistinsa menettäneestä ja hiljalleen takaisin elävien kirjoihin palaavasta Jenna Foxista on sujuvasti kirjoitettu, joskin hieman ennalta-arvattava. /SPOILERIVAROITUS Hienoa vinkkauskamaa kuitenkin. Jenna Foxin kanssa vietän kahvitunninkin, vaikka yleensä en vie töitä tauolle mukaan. Ehkä se kertoo kaiken tarpeellisen kirjasta;) 14.30 Jenna Foxin jälkeen tutustumaan Rauhan, Miljan ja Venlan seksielämään eli vuorossa on Salla Simukan Viimeiset jossa kolme nuorta naista toteavat olevansa yhä neitsyitä ja että tälle on tultava loppu. Tytöt lyövät yhdessä projektin pystyyn(!), jouluksi eroon neitsyydestä. En tiedä mistä Sallan oli tarkoitus kirjoittaa, kun hän kirjoitti tästä (Toivottavasti hän kommentoi asiaa itse;P). Arvaisin, että nuorten naisten neitsyyden menettämisen vaikeudesta, mutta jotenkin tämä alleviivasi enemmän nuorten miesten neitsyyden menettämisen vaikeutta. Tytöille kun ongelma oli ennemminkin kuka on tarpeeksi ikimuistoisen upea ainutlaatuiseen tekoon ja matkalla rukkasia teinipojille tuli oikealta ja vasemmalta. Immenkalvojen kohtaloista voitte lukea itse lisää, se kannattaa. Kirja on kuitenkin oikein mainio. P.S. Teinit murehtii ihan liikaa ekakertaansa. Keskittyisivät murehtimaan mieluummin vikakertaansa ;-) 15.15 David Almondin Naakkakesä päättää tämänkertaisen lukupäivän. Almondin kirjat ovat aina hieman vaikeita vinkattavia. Kirjailija ei päästä lukijoitaan helpolla eikä hyssyttele vaikeita aiheita piiloon. Nytkin pikkuvauvan hylkääminen on juonenkäänteistä keveimmästä päästä. Tätä täytyy sulatella varmaan vielä tovi ennen vinkkauspakkiin sujauttamista. 16.15 Hieman yli kahdeksan tuntia, ehkä se kahdeksan tuntia ja luetuksia tuli kuusi kirjaa ja yhteensä tuhatyhdeksänkymmentäneljä sivua plus hieman sarjista päälle.Tiukka tahti, mutta lukupäivinä kirjat luetaan armottoman tehokkaasti ja turhia fiilistelemättä. Lukupäivät eivät ikinä ole niitä helpoimpia työpäiviä, mutta kyllä näistä nauttii. Mikä voisi olla enemmän vinkkarin työn ydintä kuin uusiin kirjoihin tutustuminen? Hyviä työpäiviä myös teille, kirjastossa tai muualla :)
markku-setä
Kategoriat:
Kirjaesittelyt
, Vinkkauslistoja ja -kokemuksia
, lukupäivä
, vinkkauksen taustatyöt
2 kommenttia
Kommentoi
|
Kirjoittaja
Blogi kaikille kirjavinkkauksesta kiinnostuneille. Saa puhua kirjoista, kirjallisuudesta, lukemisesta, kirjavinkkaamisesta ja vaikka asian vierestä. Mukana paljon vierailevia kirjoittajia ja tarkoituksena olisi koota enemmänkin tietoa kirjavinkkauksesta tähän blogiin ainakin linkkien muodossa. Pääosin äänessä ovat markku-setä Hollolan kirjastosta ja Arja-täti Porin kirjastosta. Kirjavinkkariblogi on myös Kirjavinkkariyhdistys ry:n tiedotuskanava. Kirjavinkkarilogon on suunnitellut Reetta Laitinen. Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 Kategoriat
Linkit
Sivupiiri
|
||
Viimeisten kirjoittamisesta on jo sen verran aikaa, etten ihan tarkkaan muista, mitä kaikkea ajattelin siitä ja sen teemoista silloin. Ehkä enemmän kuin sitä, miten vaikea neitsyydestä on päästä eroon (koska eihän se kirjan tytöille loppujen lopuksi ole kovin vaikaa), halusin kuvata nuorten naisten joskus sekaviakin ajatuksia ja tuntemuksia seksistä. Yhtä aikaa olisi halua, mutta samalla myös valtavasti epävarmuutta, kummallisia odotuksia (itsestä ja muista johtuvia), suorituspaineita ja kyvyttömyyttä kertoa, mitä itse tahtoisi. Viimeisissä päähenkilöt ehkä saattavat oppia jotain seksuaalisuudestaan ja tulevat itsevarmemmiksi.
Niin, ja sitten se kertoo toki myös kolmen tytön ystävyydestä ja aikuistumisesta ja siitä, miten he alkavat erkaantua toisistaan. Kuinka he eivät enää olekaan kolme siskoa.
Muuten lukupäivä oli siis onnea ja auvoa hyvien kirjojen parissa. Vain Tuija Lehtisen Vintiöt jäi laimeaksi. Mutta toisaalta tästä päivästä jäi ainakin neljä kirjaa vinkkauspakkiin ja sellaista päivää täytyy pitää onnistuneena. Ja ehkä mää vielä sen Almondinkin vinkkauksen löydän;)