Otto 2. Ensimmäinen kirjoitus katosi.

Kävin siis vinkkaamassa naapurikunnassa, jonka kanssa teemme kyllä tiivistä yhteistyötä.
Vinkkaaminen on aina haasteellista, vielä haasteellisempaa, jos sen tekee jossain muualla kuin kotonaan. Onneksi kirjat ovat sentään samat. Noin yleensä.

Haasteellisinta vinkkausvierailullani oli kuitenkin opettajat. Omassa talossa kun olemme tottuneet jo siihen, että opettajille kirjastovierailu ei ole ensimmäinen. Tiedetään käytännöt, luokan kortti tai oppilaiden omat kortit jne. Tärkein siis onnistuu eli vinkatut kirjat saa heti mukaan.

Uudessa paikassa, jossa vinkkauskin oli uutta, tämä ei kuitenkaan ollut ihan itsestäänselvyys. Onneksi muut tädit hoitivat nuo hommat, sain keskittyä vinkkaukseen. Mutta välillä tuli surku. Oppilaat kun niin innostuivat kirjoista ja sitten jonkun tyhmän aikuisen takia kirjoja ei meinaakaan saada mukaan. Tyhmää.

Onneksi suurin osa sai haluamansa kirjan. Ja ilahduttavinta oli se, että Lahden kirjastovirkailijapäiville sain viestin, että illalla oli käyty hakemassa vinkattuja kirjoja. Tähdesin nimittäin joka ryhmälle, että opettajalta löytyy lista kirjoista sekä kirjastosta. Että kun vain tulee kirjastoon ja kertoo, millä luokalla on, niin kiltit tädit kyllä hakevat vinkatut kirjat. Ja toivon, että näin on toiminut.

Vinkkaus on kivaa myös silloin kun se kaikille uutta. Odotan innolla seuraavaa päivää samaisessa kirjastossa. Silloin vinkkaan niille luokille, jotka vielä eivät päivään mahtuneet.

Arja-täti