Syksy tuo jälleet uudet luokat kirjastoon. Tai voihan porukka olla tuttukin, mutta eri luokka-aste nyt.

Koska kuudennen ja seitsemännen luokan välisenä kesänä tapahtuu paljon outoja juttuja, päätimme ryhdistäytyä. Tai siis panna porukan ruotuun. Kuudennella miltei jokainen löytää oman kirjastokorttinsa ja muistaa, miten sitä käytetään, mutta kun seiskaluokka saapuu vinkkaukseen, yhdellä tai kahdella on kortti.

En halua, että puolet vinkkaukseen varatusta ajasta menee kirjastokorttipähkäilyyn, joten neuvottelimme opettajien kanssa niin, että ennen vinkkausta varataan oma aika, jolloin käydään kaikkien korttiasiat läpi. Ja mahdollisimman pian on sitten varsinainen vinkkausaika. Näin pitäisi jokaisella olla homma hanskassa, ainakin teoriassa. Tänään ensimmäinen opettaja varasi jo ajat, joten toivon, että tästä tulee hyvä systeemi. Enkä sanoisi, että kasi-ysiluokkalaisillekaan olisi pahitteeksi. Varsinkin, kun meillä vielä tuli tämä Satakirjastot-systeemi, jonka vuoksi on hyvä käydä asiakastiedot läpi. Suosittelen siis muillekin.

Arja-täti