En olekaan vähään aikaan naputellut mitään tänne vinkkariblogiin, joten kerrotaanpa nyt vähäsen viimeisimmästä keikastani. Lokakuisena perjantaina matka suuntautui erääseen Etelä-Pohjanmaalla sijaitsevaan, alle 3000 asukkaan pikkukuntaan. Tampereelta oli hieman vaivalloista matkustaa paikan päälle, ja kaiken lisäksi bussini jätti minut kesken kaiken matkan päälle, sillä saapuessani välietappiin Kankaanpäälle oli jatkoyhteys ehtinyt jo lähteä matkaan. No, säikähdyksellä siitäkin selvittiin, mutta ehdin pariin otteeseen tuumata, että ajokortti ja oma auto eivät ehkä sittenkään olisi olleet huonoja sijoituksia näin ammatillisessa mielessä.

Kuinkas asian laita on teillä, arvon kollegat? Liikutteko paikasta toiseen omalla autolla vai julkisilla kulkuvälineillä?

Luokkia kävi päivän aikana yhteensä viisi - yksi kuutonen, kaksi seiskaa ja kaksi kahdeksatta luokkaa. Perinteiseen tapaan taas ensimmäinen ryhmä meni vähän harjoitellessa, mutta sen jälkeen homma alkoi toimia paremmin. Joskus on käynyt mielessä, että onkohan päivän toinen vinkkaus aina se paras ja onnistunein?

Kuutosluokkalaiset vaikuttivat kaikkein innokkaimmalta ryhmältä (kirjat katosivat pöydältä kuin humauksessa), kun taas toinen seiskaluokista osoittautui vähän vaisummaksi tapaukseksi, eikä omaehtoisesti tainnut lainata ensimmäistäkään kirjaa. Voi tosin olla, että siinä vaiheessa vastikään päättynyt ruokatunti painoi silmissä niin oppilailla kuin minullakin.

Kirjasto, koulu ja nuorisotila sijaitsivat käytännössä samassa pihapiirissä. Vinkkaukset pidettiin viimeksi mainitussa, joka olikin tilana hyvä kooltaan noin 15 - 20 oppilaan ryhmille. Vinkkaustuntien jälkeen oppilailla oli mahdollisuus luikahtaa kirjaston puolelle lainaamaan, ja loput kirjat opettaja sanoi lainaavansa koulun omalle kortille ja vievän luokkaan lukutunteja ajatellen.

Kokonaisuutena päivä oli onnistunut, paikalliset teinit olivat tosi kivoja ja fiksuja ja opettajan antaman palautteen perusteella vinkkauksiin taidettiin olla ihan tyytyväisiä. Ei siis tarvinnut katua tälläkään kertaa tien päälle lähtemistä.

Lopusta löytyy vielä lista vinkatuista kirjoista ja pieniä kommentteja niistä!

t. Matti Karjalainen / Hervannan kirjasto


KIRJATAIVAAN SUPERTÄHDET

1. Guy Campbell: Ihanko totta? Merkillisiä luuloja, sekaannuksia ja väärinkäsityksiä

Kuutoset ja seiskat. Ottakaa ehdottomasti tämä mukaan kun menette seuraavan kerran vinkkaamaan, menee kuin häkä kuutosiin ja näyttää kiinnostavan vielä vähän vanhempiakin.

2. Suzanne Collins: Nälkäpeli

Seiskoille ja kaseille. Nälkäpeliä en ole juuri aikaisemmin tainnut vinkatakaan, joten pientä hiomista homma vielä kaipasi – mutta hyvin se meni silti lainaksi.

 2. Dan Höjer: Suudellaan

Kaikki ryhmät. Ei vaadi esittelijältä paljoa. Humoristinen tietokirja pussailusta uppoaa teini-ikäiseen kohderyhmään kuin veitsi voihin.

3. David Klass: Ette te minua tunne

Seiskat ja kasit. Henkilökohtaisesti pidin tätä päivän onnistuneimpana vinkkauksena. Lukunäytekin tytöstä, joka saattaakin olla vuohi, toimi sekin mainiosti. Näytti menevän lainaksi.

 4. Walter Lord: Titanicin kohtalonyö

Klassikko teosta vinkattiin seiskoille ja kaseille, ja taisivatpa siitä kuulla kuutosetkin. Titanicin tragedia jaksaa kiinnostaa aina vaan uusia sukupolvia. Oppilaan kysymys tunnin jälkeen: ”Onhan tämä varmasti tietokirja?”

 5. Naurava kummitus

Kaikki ryhmät. Kiistaton hitti! Swindellsin ohella toimii myös hyvänä avausnumerona, joka hiljentää ryhmän ja saa kiinnostusmittarit kohdalleen. Lienee mainittava, että vinkkaus perustuu aika lailla erään pirkkalalaisen kollegani askelmerkkeihin, mutta voittavaa joukkuetta ei liene syytä vaihtaa!

 6. Rick Riordan: Salamavaras

Kaikki ryhmät. Poiki seiskaluokkalaiselta pojalta kommentin "En minä oikein tykkää kirjoista, mutta tämän voisin vaikka lukeakin".

 7. Robert Swindells: Huone 13

Kaikki ryhmät. Lapsille ja nuorille sopiva vampyyriromaani jaksoi kiinnostaa kasejakin, vaikka onhan tämä selvästi pienemmille lukijoille suunnattu. Ei pettänyt tälläkään kertaa.
 

LAADUKKAISSA SIVUOSISSA

 1. Judy Allen: Yliluonnollista

Ei erityisen hyvä kirja, mutta vinkkasin silti kaikille luokille. Näytti kiinnostavan kuutosia ja vielä seiskojakin. Omakohtainen tarina toimii.

 2. Robin Benway: Bonusraita

Seiskoille ja kaseille. Vinkkaustani voisi vielä hioa, mutta herätti silti jonkin verran huomiota – ja hieman yllättäen myös muutamissa pojissa.

 3. John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa

Ainakin toisille seiskoille ja kaseille. Ei tainnut mennä lainaksi, mutta vinkkausta kuunneltiin kyllä.

 4. Louise Cooper: Aavehevoset

Vain toiset seiskat. Jäi vähän pienemmälle huomiolle tällä kertaa, mutta meni silti lainaksi.

 5. Kat Falls: Veden alla

Ensimmäistä kertaa vinkkauspakissa, kohderyhmänä seiskat ja kasit. Ainakin pari oppilasta halusi lainata.

 6. Klaus Hagerup: Markus ja jalkapallon huuma

Suosikkikirjojani, taisin vinkata kaikille ryhmille - ja menekkiäkin löytyi.

 7. Mary Downing Hahn: Kunhan Helen tulee

Kaikki ryhmät. Vinkkaus vaatii vielä pientä hiomista, mutta kyllä tästä vielä menestys tulee...

8. Kim M. Kimselius: Paluu Pompeijiin
Kuutoset, seiskat. En pannut merkille lainattiinko Pompeiji-kirjaa , mutta ihan hyvin se näytti kiinnostavan ja toimi myös interaktiivisena siltana oppilaisiin. "Jos teillä olisi käytössänne aikakone, niin minne matkustaisitte?" "Kolmen vuoden päähän, niin pääsisi pois täältä koulusta".

9.  Ruta Sepetys: Harmaata valoa

Seiskat ja kasit. Lukunäytteellä höystetty debyyttivinkkaus toimi vallan mainiosti ja lukijoitakin näytti löytyvän. Luokan opettajan mukaan ainakin täkäläisiä teini-ikäisiä kiinnostavat melko paljon kirjat, joiden tausta on tositapahtumissa. Täytyypä painaa mieleen…

10. Maggie Stiefvater: Väristys

Seiskat ja kasit. Houkutus-kortilla ei voinutkaan ratsastaa kovin pitkälle (aika harva oli tai ainakaan tunnusti kirjasarjaa lukeneensa), mutta tytöt näyttivät silti kiinnostuvan tytön ja suden välisestä rakkaudesta. Vinkkausrytmikin alkaa löytyä pienen hapuilun jälkeen.

11. Sue Townsend: Mikä tsäkä, Hadrianus

Lontoon-luokkaretkeä koskeva lukunäyte on hauska ja saa yleisön hihittämään. Kirja näyttää lukupätkän siivittämänä menevän lainaksikin.


AVUSTAJAT JA STATISTIT

1. Jussi Eskola: Elämää suuremmat jalkapalloilijat

Seiskat ja kasit. On aikansa pyörinyt mukana, mutta ei taida mennä lainaksi. Leo Messistä kertovaa tietokirjaa odotellessa…

2. Timothée De Fombelle: Tobi Lolness

Kaikki ryhmät. Vinkkaus sinänsä ihan hyvä, useita eri näkökulmia käytettiin mutta aina yhtä huonolla menestyksellä. Sääli.

3. Manfred Gregor: Silta

Kasit. Ei hätää, luotan siihen, että joku tähän vielä tarttuu. Vinkkauksessa ei sinänsä vikaa, kohderyhmä ehkä hakusessa.

 4. Taina Haahti: Gladiaattorikoutsi

Kuutoset ja ainakin toiset seiskat. Meni joukon jatkona.

 5. Sophie Kinsella: Kevytkenkäinen kummitus

Kasit. Koeajossa, ei oikein sujunut.

 6. JP Koskinen: Paholaisen vasara

Kasit. Nopeasti hyllystä mukaan napattu kauhuromaani, joka saattaa muutenkin olla vielä liian rankkaa kamaa yläkoululaisille. Joku kyseli kyllä vähäsen tämänkin perään.

 7. Mikael Niemi: Aivot pellolle

Kasit. Vasta koeajossa. Nyt lukaisin vaan pätkän alusta ja kerroin lyhyesti juonesta, mutta täytyy miettiä sanojaan vielä vähän tarkemmin.

 8. Gunnar Nordström: Suuntana NHL

Kaikille ryhmille. Jonkinmoista kiinnostusta myös paikallisten Ässä-kannattajien joukossa.

9. Naomi Novak: Kuninkaan lohikäärme

Seiskat ja kasit, herätti vain laimeahkoa kiinnostusta. Ehkä joku silti lukee? Toivottavasti!