Tämä pieni historiasarja tulee kattamaan muutaman päivityksen vähän vajaan kymmenen vuoden ajalta ja kirjoitan sen, koska Marja-Leena Mäkelä sanoi tarvitsevansa kirjallista todistusaineistoa yhdistyksemme varhaisvaiheista ja tähänastisista tekemisistä. Koska en ole historioitsija enkä välittänyt kirjoitella muutaman aanelosen rapsaa ihan lämpimikseni, päätin tehdä siitä pienen postaussarjan tänne vinkkariblogiin, jotta tiedot olisivat kaikkien saavutettavissa, tarkistettavissa ja jotta toisin asian muistavat voisivat esittää vastineensa ja kitinänsä. Tämä ei siis ole mikään virallinen historia, vaan Notes of a Dirty Old Man hengessä kirjoiteltuja henkilökohtaisia muisteloita.
Yleensä aloitetaan alusta, mutta mistä Kirjavinkkariyhdistys alkoi? Yksi alku oli vappukarnevaalit Hollolan Tiilikankaan alakoululla, jossa vieraanani oli Pirkkalan kauhukuningatar Reetta Saine. Minä vinkkasin sarjakuvaa ja Reetta pelotteli pilteiltä löysät housuihin kauhuvinkkauksilla. Tapahtuman jälkeen kävimme paikallisessa pitseriassa, jossa Reetta kysyi minulta sen kohtalokkaan kysymyksen eli ”Oletko koskaan tehnyt _sitä_ rahasta?” Siinä vaiheessa kun haarukkani (Siis se haarukka, jolla syödään!) oli pysähtynyt ilmaan ja tuijotin lounasseuraani silmät ja suu auki Reetta jatkoi: ”Siis vinkannut maksua vastaan?” Tästä alkoi suunnitelma joka johti meidät vielä samana syksynä ottamaan töistä viikon palkatonta vapaata ja lähtemään kiertueelle vinkkaamaan maksua vastaan. Tämän kiertueen tapahtumista voi lukea lisää tästä blogista, Setädit 2008 tagatuista jutuista. Tässä vaiheessa meillä ei ollut mitään haisua yhdistyksestä. Sellaista emme suunnitelleet emmekä muistaakseni olleet edes ajatelleet.
Kiertue meni mukavasti ja kiertueen jälkeen joko ajattelimme, että kokemuksia olisi kiva jakaa. Tai sitten joku kysyi, että ettekö voisi jakaa kokemuksianne? Tai sitten me vain halusimme pitää hauskaa Tampereella ja piti keksiä joku tekosyy, että esimiehet päästäisivät meidät työaikana pois omilta työpaikoiltamme. Rehellisesti sanoen en muista miksi päätimme järjestää koulutustapahtuman, jossa pääosassa oli meidän kirjavinkkarikiertueemme. Mutta sen me järjestimme. Emme pyytäneet senttiäkään rahaa mistään eikä meillä ollut siis varaa maksaa kenellekään mistään mitään. (Luultavasti juuri tästä syystä meidän piti järjestää koulutus työaikana, koska muuten kukaan ei olisi saanut edes matkarahoja. Näin ne menneet muistuvat mieleen.) Reetta varasi Sampolan kirjastosta tilan joka vaihtui Metson suureen luentosalin koska ilmoittautumisia tuli enemmän kuin olimme osanneet kuvitella ja samalla Reetta onnistui jotenkin polkemaan joitain varpaita, joista tässä yhdistyksemme virallinen anteeksipyyntö: Me olimme nuoria ja kokemattomia emmekä tienneet kuinka käyttäytyä poliittisesti korrektisti. Anteeksi.
Mutta koulutus saatiin järjestettyä. Reettan, minun ja Setädit reissulla olleen Matti Karjalaisen lisäksi työtään ja projektejaan olivat esittelemässä Jaana Kakkonen Nokialta, Ulla Pötsönen Joensuusta ja Riitta Keipi Kirkkonummelta. Yleisö oli innoissaan ja tapahtumia toivottiin lisää, mutta me huomasimme heti pienen ongelman. Se vanha paha, raha. Ensimmäiseen epäviralliseen vinkkarisymposiumiimme olimme maksaneet kahvit järjestäjien omasta pussista. Ei siis yhdistyksen, vaan pullat tarjosivat kouluttajat! Kahvi saattoi olla Tampereen kaupunginkirjaston lahja, josta heille kiitos. Kiitos vaikka ei olisikaan ollut heidän kustantamansa, sillä eihän meillä mihinkään salivuokriin olisi ollut varaa. Mutta ensimmäisen koulutuksemme jälkeen tajusimme heti, että rekisteröitymättömänä kaveriporukkana meillä ei olisi kovin häävejä mahdollisuuksia tuottaa lisää koulutuspäiviä. Sen sijaan rekisteröidyt yhdistykset voivat kerätä pääsymaksuja, vastaanottaa lahjoituksia ja tukia sekä muutenkin käsitellä legitiimisti rahaa ilman sitä hässäkkää johon yksityishenkilöinä puuhastelu olisi meidät johtanut. Nikke Knattertonia ei tarvittu näkemään ilmeistä johtopäätöstä: Tarvitsimme rekisteröidyn yhdistyksen!
saga iatkuupi…
muisteloi markku-setä
Kommentit