Olikohan Kirjastoseuran suositus se, että esimerkiksi vinkkareille annettaisiin kuukaudessa yksi päivä lukemista varten. Kannattaa kysäsitä ensin Kirjastoseurasta ja sen jälkeen neuvotella oman hallinnon kanssa.

Luen paljon oman ajalla, aina ei ole voinut pitää lukupäiviä ja silloin olen neuvotellut, josko jonkun tunnin voisi merkitä työaikaan.

Ja ennen kuin kuin kukaan alkaa mutista vapaista lukupäivistä, kannattaa miettiä kuinka monta lasten- ja nuortenkirjaa pikalukua osaamaton yhden työpäivän aikana ehtii lukemaan.

Mutta huonoa omaatuntoa ei kannata tuntea. Vinkkaus on osa kirjastojen toimintaa ja jonkun sekin työ pitää tehdä. Joku toinen tekee sitten muuta. Olen kamppaillut tämän ristiriitaisen työhomman kanssa, mutta päättänyt pitää kiinni siitä, että vinkkaus ja siihen valmistautuminen on IHAN OIKEAA TYÖTÄ.

Tunnustan, että viestin loppuun saakka luulin Pirkkalan antitädin kirjoittaneen tämän postauksen. Nimittäin tänään yhteisen vinkkauspäivämme jälkeen keskustelimme pitkään juuri tästä asiasta. Eli paljonko vinkkari voi olla pois asiakaspalvelutöistä olematta lusmu. Ja paljonko sellaista vinkkari tekee palkatta omalla vapaa-ajallaan joka on oikeasti työtä ja josta kuuluisi voida sen mukaan myös laskuttaa.

Mutta eihän kukaan kirjavinkkari ole vain vinkkari työaikana. Kyllä se on, ja sen oltava myös vapaa-ajalle tunkeutuva elämän intohimo.Vinkkausta tehdään sydänverellä ja silloin on joskus hankala muistaa, että jonkun (hiljaisen) työkaverin mielestä vain lusmuilet oikeista kirjastotöistä. Toisaalta yritän vakuutta itselleni, että kyllä ne muut ymmärtämät minun olevan muutakin kuin kirjavinkkaaja noilla reissuilla. Olenhan toki myös kirjaston pr-työntekijä ja markkinoinnin kärkibrändi. Se joka kasvattaa uusia lukijoita ja houkuttelee meidän kaikkien iloksi uusia lukijoita kirjaston asiakkaaksi, jotta meillä on vastakin olemassaolon oikeutus valtakunnan tärkeimpänä kulttuurilaitoksena (kirjoittajan henk. koht. mieleipide. Ei universaali fakta) .

Mutta paljonko on paljon ja mikä on liikaa? Rehellisesti en osaa tähän vastata. Haparoin hämärässä kuten muutkin kollegaat ja toivon, etten valon puutten takia taloo liian monia varpaita piloille. Työkavereiltani pyydän sekä anteeksi poissaolojani sorvin äärestä, että vakuutan tekeväni töitä niska limassa myös silloin kun minua ei näy mailla eikä halmeilla. Ja tämä tarina on tosi.

200 kirjan keräys menossa ja minulta kysyttiin, by the way, taidat tykätä tuosta vinkkaamisesta. Oli siinä hilkulla, etten paukauttanut, että en, en tykkää ollenkaan, mutta johto määräsi :)

Hassua, että edes kysytään. Eikö se näykään päällepäin..

Kyllä kyllä. Kirjavinkkaus on osa nykyajan kirjastonhoitajan työnkuvaa - erityisesti lasten- ja nuortenkirjastonhoitajan. Päästäneenkö koskaan sopimukseen siitä tehdäänkö valmistelu työajalla vai ei. Vinkkarius vie kyllä koko käden eli tunkeutuu väkisinkin omallekin ajalle - ainakin lukemisen osalta. Itse kirjojen keräily ja valmisteiden koonti onnistunee työjärjestelyin useissa paikoissa. Eikö olisi kullakin työpaikalla arvottaa toiminnat yhteisesti ja priorisoida kunkin sisätyöaika näiden toimintojen mukaisesti.
Arjalle kommenttina vielä, että laskepa kumpi on lopputuloksen (siis toivomasi) kannalta on arvokkaampaa :kirjan korjaus vai sen vinkkaus. Siitä sitten siihen sijoitettu aika ja tuntipalkka! t. megane

Minulla on tuo yksi lukupäivä kuukaudessa, ja yritän sen pitää. Aina tietysti ei voi, ja yritän olla joustava. Kirjastomme henkilökunta suhtautuu ihan äärimmäisen ymmärtäväisesti vinkkauksiini, ja joskus nauroinkin, kuinka kaikki ovat selvästi vain iloisia, kun olen päivän tai pari pois :).

Huonoa omaatuntoa tunnen välillä, mutta vinkkaus on kuulunut toimenkuvaani siitä lähtien, kun minut tähän palkattiin.

Antitädissä on kirjoitus siitä, millainen työpäivä tuo Hollolassa vietetty vinkkauspäivä oli. Näyttänee tutulta monen muunkin kirjastolaisen silmään... Erota siitä nyt työ ja vapaa. Hoh.

Olen nyt muutaman päivän pohtinyt tätä aihetta ja sitä, miksi se on minulla niin pinnalla.

Tulin siihen tulokseen, että edessä on iso vinkkausprojekti. Kaipaan jonkinlaista tukea, keskustelua siitä, mitä vinkata, miten ja millä tavalla. Koska meidän talossa vinkkausta ei tällä hetkellä kukaan muu tee yhtä suurella intensiteetillä, tunnen olevani asian kanssa hiukan yksin ja haluaisin siitä puhua, puhua, puhua... niin että muut ajattelisivat varmaan, että toi on yks iso vinkki koko täti.

Siksi tuntuu, että tämä blogi on nyt elintärkeä. Saan täältä sitä keskustelua, tukea, mitä nyt kaipaan.
Apua, onko tää joku alkaneva kolmenkympin kriisi minulla, joka olen edelleen ihan teinix.

Äläpä suotta tunne huonoa omaatuntoa. Huomaan itse olevani hieman hermostunut ennen isoja vinkkausrupeamia (pieniäkin tosin) eikä asiaa tietenkään auta monien kirjojen lukemisen jääminen viime tinkaan.

Minusta on mukavaa lueskella täältä muiden vinkkejä ja kaipaisin niitä lisääkin. Olisi hauska kuulla mitkä kirjat ovat menneet kuulijoihin, useinhan joku ottaa vinkattavakseen kirjan jota ei itse ole ollenkaan osannut ajatella (saati lukenut :)). Eli lisää vinkkauslistoja peliin, kiitos!!!

Vinkkauksia tekevä lähikollegani kanssa on erittäin hyödyllistä keskustella. Pohdimme usein mitkä kirjat millekin luokalle sopivat ja vinkkaamme toisillemme pitämistämme kirjoista. Hyödyllistä sekin.

Arjan tilanne on tosiaankin todellisuutta useille vinkkareille. Useimmat meistä ovat kirjastonsa ainoita vakivinkkareita tai jos vinkkauksiin on apua saatavana, niin se on kyllä sitten aika vähäistä. Onneksi useimmissa kirjastoissa ymmärretään, ettei vinkkari vain laiskottele kun hän on vinkkaamassa, vaan hän on täsmämarkkinoimassa kirjaston tuotteita keskeiselle sidosryhmälle (No, sitähän koululaiset ja koulut meille ovat, eikö?).

Lukupäivästä en tällä hetkellä voi unelmoidakaan, mutta yritetään ujuttaa asiaa seuraavassa kehityskeskustelussa toimenkuvaani.

Vinkkauslistoja tulee tänne blogiin lisää kunhan selviän tästä niskaan kaadetusta megalomaanisesta dealine ryöpystä. Eli lisää vinkkauslistoja kommentaareineen on tulossa toukokuun aikana!

Minusta lukupäivän perusteissa oli jotain omituista, ainakin kun muistelen oman kirjastoni linjausta. Sijaista ei muistaakseni saa ottaa (no sepä vasta poistaakin huonon omantunnon) ja päivä tuli siksi pitää aikana, jolloin on paljon henkiläkuntaa (milloin missään on liikaan hekilökuntaa). Ymmärrän kyllä, että sijaisrahoja ei liiemmin ole, mutta lukuajan hankkiminen ikään kuin työkaverin tuplatyöpanoksella ei ole hyvä juttu ollenkaan. Siksi sitä lukee useimmiten omalla ajalla. Ja lopultakin tuo yksi päivä on kaikessa tarpeellisuudessaan aika muodollinen, isoa vinkkausta ei yhden opäivän aikana valmistele. Onneksi isoihin voisi saada kokonaista kaksi päivää, mutta entäs se sijainen?

Niin normaalia: eilen soi puhelin iltapäivällä ja kutosten ope linjalla että - "sähän silloin mainostit että kesälomalukemista vinkkaisit vielä ennen lukukauden loppua, sopisiko huomenna klo 8. "

Kyllä kyllä, niin taisin luvata, mutta ajattelin sitä toukokuun viimeistä viikkoa... no ei kun keräämään kirjoja ja lukea niitä koko yö. Nukkumattomasta yöstä seurauksena matalahko, käheähkö ääni : sekös olikin lapsista kiehtova ja kuuntelivat kuin kesyt pulut.

Aloitin Mankellin Tähtiin karkaavasta koirasta, Tuliterän kautta, Akimboon ja Charlie Browniin ja ZRK iin, parikymmentä teosta ja kaikki meni!

Löyhähkönä teemana muutto kaupungista maalle tai päinvastoin, outo ympäristö, loma. Mutta kun lopetin niin yksi nuorista totesi, että melkein kaikissa kirjoissa oli mukana koira -- niin taisi olla!