Lupasin blogata, koska viime viikolla koin yhden elämäni top 5 menevistä vinkkauksista. Tiedätte, että joskus vain tajuaa, että tekee juuri oikeaa työtä, oikealla tavalla ja onnistuu siinä yli odotusten. Mulla oli viikon kestävä keikka (ei koko viikko, mutta päivät hajaantui viikon ajalle) lähikirjaston yhteydessä olevalla yläkoululla. En enää tee vinkkauskeikkoja lähikoululle pienten osalta, mutta jos kirjaston lähellä on yläkoulu niin on helpompi hoitaa sen vinkkaus lähikirjastosta käsin kuin pääkirjastosta. Ja koska yritän vähän vuorotella näiden koulujen kanssa niin tänä keväänä päätin ottaa tämän jo tutuksi tulleen yhteystyökoulun vinkkauslistalle.

Kolme päivää, kymmenen luokkaa, vajaa 170 oppilasta. Peruspakettia, osalle kaseista tietyt genret (opettajien toivomusten mukaan laadin listoja) ja osalle sitten ihan, mitä hyväksi koin. Järjestelyistä sen verran, että keräsin itselleni yhdet kappaleet ja lähikirjasto keräsi sitten isomman satsin lainattavaksi. Olen nyt oppinut sen verran jo nakittamaan, etten tee noita isoja keräyksiä itse. Eli lähetin ajoissa listat lähikirjastoon ja sieltä yhdestä kärrystä oppilaat saavat sitten valita luettavaa. Hiukan muutin vinkkauslistoja viikon varrella sen mukaan, että jos jostain kirjasta meni kaikki kappaleet lainaan niin jätin sen pois ja otin jotain muuta tilalle. Koska kuitenkin tärkeää oppilaille oli se, että sai haluamansa kirjan. Suurin osa luokista tuli vinkkauksen jälkeen heti lainaamaan. Ja hyvin meni kirjat. Laitan kirjalistoja tänne tulemaan kun olen työkoneella.

Mutta miksi tämä oli niin merkittävä?

Toisiksi viimeisenä päivänä kollega oli vinkkaukseni aikana nähnyt koulun erityisopettajaa, jolla on oma luokkansa. Eli vajaa kymmenkunta poikaa, jotka eivät halua lukea mitään tyhmää ja tylsää. Lukiongelmia ei varsinaisesti siis ollut, enemmän ongelmia asenteessa. Mutta hienosti erityisopettaja oli saanut lukemista mainostettua ja jokainen pojista oli jotain lukenut. Joten pikahälytyksellä keräsin pojille paketin ja menin vinkkaan. Jännitti.

Mietin tarkkaan, että nyt ei sitten täteilyt toimi. Valkoiset mummunpotkimiskengät ja kunnon silmämeikki. Jännitin ja halusin, että pojat saavat sellaisen paketin, että kirjat menee käsistä. Mutta tiesin, että jos mokaan, niin peli on menetetty.

Ja eka kertaa lainasin kollegan vinkin, koska en ehtinyt saada kirjaa käsiini. Kerroin suoraan, että yleensä en koskaan vinkkaa kirjaa, jota en ole lukenut, mutta nyt tein sen. Kyseessä oli Richard Mathesonin Olen legenda. Luen kirjan, kun joskus saan käsiini.

Nörtin osa oli lukenut. Minulla oli Nörtti 2. En muuten sitäkään ehtinyt lukea. Mutta eihän Nörtistä tarvi puhua. Se tiedetään.

Sen lisäksi vain yksi oli nähnyt Nälkäpelin, joten kerroin siitä. Onneksi niitä oli meillä vapaana. Luulen, että Nälkäpeli lähti ainakin opettajan mukaan.

Näiden lisäksi mukanani oli Remeksen Riskiraja ja Higsonin Young Bond -sarjan Hopeaevä. Remes oli osalle tuttu ja herätti eniten kiinnostusta.

Heikkisen Terveiset Kutturasta oli pakko ottaa mukaan. Jos et ole lukenut, lue. Mutta kirja pitää vinkata. Nimi ja kansi ei puhuttele tarpeeksi. Ja Nousiaisen Eskon listalta (löytyy täältä) nappasin vielä kahvitunniksi luettavakseni Nuorgamin Alkon tuhon .. ja luin siitä yhden novellin alun ja kerroin etten pidä koirista. Lukekaa novelli, niin ymmärrätte.

45 minuuttia istuivat pojat juurikaan puhumatta, vastasivat kyllä, kun kysyin. Kirjat jäi luokkaan, muutama tuli jo nappaamaan itselleen luettavaa ja opettaja toivoi, että palaisin vielä keväämmällä uudelleen. Olin hikinen, mutta onnellinen. Joskus kannattaa tällaisenkin "vanhan" vinkkarin jännittää, niin pääsee parhaimpaan tulokseen.

vieläkin flowssa, Arja-täti

p.s. lisään kirjalistat erilliseen postaukseen, jotta löytyy selvemmin.