Eli syksyisiä vinkkarimietteitä Tampereelta.
Tampereen kaupunginkirjastossa vinkataan perinteisesti joka syksy kolmosluokkalaisille. Olin nyt mukana neljättä tai viidettä kertaa. Vinkkausalueeseeni ovat perinteisesti kuuluneet Kaukajärven, Annalan ja Karosen koulut, mutta tänä vuonna siihen lisättiin omasta toivomuksestani vielä Linnainmaan, Leinolan ja Vehmaisen koulut.
Sijaisjärjestelyistä johtuen vinkkaukset oli järjestetty ensisijaisesti syysviikolle 43, mutta yhdentoista kolmosryhmän ja muutaman muun ennalta toivotun vinkkauksen järjestäminen ei onnistunut viidelle päivälle, mutta onneksi asia saatiin kuntoon ottamalla käyttöön myös seuraavan viikon maanantai ja keskiviikko. Sähköpostilla ja puhelimella hoituneet yhteydenotot kantoivat nopeasti tulosta ja vinkkaukset päästiin aloittamaan.
Lähikouluille saattoi kulkea kävellen, sillä kolmosten kirjat mahtuivat näppärästi kahteen laukkuun. Logistiikka ei tuottanut ongelmia myöskään kolmeen kauempana sijaitsevaan kouluun mentäessä, sillä ne sijaitsivat bussireittien varrella ja työpaikka tarjosi matkakortin. Kerran tosin jouduin turvautumaan omarahoitteiseen taksiin, kun aikataulut menivät vähän liian kireiksi.
On kuitenkin tunnustettava, että Karosen koulun vinkkauksista en olisi selviytynyt ilman ulkopuolista apua, sillä 3-6- luokkalaisille kirjoja sisältäneen pakkilaatikollisen kuljettaminen perille ja sieltä takaisin osoittautui liian haastavaksi operaatioksi yhdelle miehelle.
Mitäs tänä vuonna luettaisiin?
Vinkkauspaketissani oli tänä vuonna 32 kirjaa. Listan pääpaino oli kuitenkin aikaisempien vuosien hyviksi havaituissa suosikeissa – ne kun ovat joka tapauksessa uusia kirjoja uusille kolmosille – mutta pyrin aina ottamaan mukaan myös muutamia uusia kirjoja (jos ei muuten, niin myös oman mielen virkistykseksi). Siri Kolun ”Me Rosvolat” (oli monille tuttu, mistä voinee päätellä, että Finlandia Juniorin saamisella on jotain merkitystä - ja kirja itsessään on toki erittäin mainio) ja Angela Sommer-Bodenburgin ”Ystäväni pikku vampyyri” olivat syksyn uudet tulokkaat, vaikkei kumpikaan varsinainen uutuuskirja olekaan.
Laskujeni mukaan yhden oppitunnin aikana ehti käsitellä noin kahtatoista – viittätoista kirjaa. Suuresta reservistä oli kuitenkin se etu, että pystyin mahdollisuuksien mukaan varioimaan vinkkauspakettiani oppilaiden kiinnostuksen kohteiden ja lukemisen tason mukaan, sekä parissa harvassa tapauksessa myös lainaamaan kirjoja oppilaille. Loppujen lopuksi taisin vinkata noin 25 opusta, eli muutama kulki mukana vain painolastina.
Vinkkaustunnin aluksi jokaiselle oppilaalle jaettiin kirjalista, johon oli mahdollisuus merkitä rasti kiinnostavalta vaikuttaneen kirjan kohdalle. Jokaisen vinkkauksen lopuksi sanoin aina numeron jonka kohdalta kirja löytyi. Systeemi osoittautui toimivaksi.
Olin yrittänyt varata mukaani kirjoja mahdollisimman laajalta skaalalta, jotta jokaiselle voisi löytyä jotakin mukavaa luettavaa – myös niille heikommille lukijoille. Näin jälkikäteen katsottuna on kuitenkin huomattava, että omat mieltymykset vaikuttavat pakettiin ehkä turhankin paljon; mukana oli seikkailua, dinosauruksia, vampyyreja, eläimiä ja muuta vastaavaa, ja aika vähän ns. arkipäiväisiä tarinoita, joista monet kuitenkin pitävät.
No, niin tai näin, suurinta kiinnostusta taisivat herättää nämä kirjat:
Angela Sommer-Bodenburg: Ystäväni pikku vampyyri
Sienna Mercer: Vaihtokaupat
Eppu Nuotio: Koko saaren Kingi
John Topsell: Lohikäärme - hoito ja koulutus
Mark Carwardine: Eläinten ennätykset
Claire Llwellyn: Pahassa paikassa
Lapsia tuntuivat yleensäkin kiinnostavan erilaiset kauhistuttavat ja jännittävät kirjat, mutta kysyntää oli myös erilaisilla eläinaiheilla – tästä hyvänä esimerkkinä Alexander McCall Smithin "Akimbo ja krokotiilimies". Myös Rudyard Kiplingin ”Rikki-tikki-tavi” osoittautui monia kiinnostavaksi tarinaksi, vaikka mungot eivät tuntuneet kovin tuttuja eläimiä olevankaan (tosin eräs tyttö antoi kysyttäessä hyvin yksityiskohtaisen selostuksen kyseisestä eläimestä, joka peittosi allekirjoittaneen näkemyksen mennen tullen).
Lukemiseen houkutteleminen ja lukuvinkkien tarjoamisen lisäksi olen ottanut tavoitteekseni esitellä vuosittain myös ns. kokoelman syvempää päätä, eli toisin sanoen vanhempaa kirjallisuutta, unohtumaan päässeitä klassikoita ja omia lapsuudensuosikkejani: tänä vuonna vuosikertaosastoa saivat edustaa Roald Dahlin ”Kekseliäs kettu”, Walter Farleyn ”Musta orhi” (voi kun tästä otettaisiin uusintapainos!) ja Eduard Uspenskin ”Alas taikavirtaa”. Suurin osa kirjoista taitaa kuitenkin olla 2000-luvulta tai ainakin uusintapainoksia, mutta kuulijoille monet niistä olivat kuitenkin tuntemattomia. Risto Räppääjät, Ellat ja muut kaikille tutut kirjat olen hylännyt kokonaan.
Vinkkari otettiin vastaan kouluilla pääsääntöisesti hyvin. Lämpimimmät kiitokset voi antaa Vehmaisten, Annalan ja Karosen opettajanhuoneille, joissa sai tosiaan tuntea olevansa tervetullut vieras koululla (lisäksi viimeksi mainittu saa ylimääräisen pisteen ruoan tarjoilemisesta). Lisäksi opettajista yksikään ei jättänyt luokkaansa vieraan harteille, vaan kaikki olivat paikalla. Lukuun ottamatta yhtä tai kahta poikkeusta kaikki olivat myös ns. henkisesti läsnä vinkkaustunnin aikana, eivätkä keskittyneet korjaamaan kokeitaan tai tekemään muita rästitöitään – pikkuseikka, joka monesti heijastuu luokan keskittymiskykyyn.
Koulukirjastoista ja lukudiplomeista
Suomalaiset koulukirjastot ovat ottaneet askeleen parempaan suuntaan siitä kun itse koulua kävin. Tamperelainen Karosen koulu on kunnostautunut erityisesti tällä saralla; suosittelen lämpimästi, että käytte joskus tutustumassa siihen, mikäli mahdollisuus tarjoutuu!
Lukeminen on muutenkin koulussa selvästi tärkeäksi katsottu juttu, ja niinpä oli vähän harmillista kuulla, että koulukirjaston rakentumisen myötä koulussa oli luovutettu kirjastoautovuoro annettu kokonaan pois. Vaikka lainaajia ei niin paljon kävisikään, niin uskoisin silti, että kirjastoauto ja koulukirjasto pikemminkin tukisivat toistensa toimintaa.
Karosessa oltiin kuitenkin hyvin kiinnostuneita kirjaston tarjoamasta vinkkauksesta, ja siellä sainkin esitellä kirjoja kolmosluokkien lisäksi myös nelosille, viitosille ja kuutosille. Lisäksi vierailu poiki toivomuksen tulla uudestaankin vierailulle, ja olipa puhetta myös siitä, että muutamista vinkkaamistani kirjoista ryhdyttäisiin tekemään ryhmätöitä.
Muiden koulujen kirjastoissa kokoelma oli vähän vaatimattomampi, mutta sen eteen tehtiin eräässäkin toimipisteessä parasta aikaa töitä mm. erilaisin keräyksin, ja pari opettajaa tuli pyytäneeksi minulta erikseen kirjalistaa, josta voisi saada vinkkejä kokoelman muodostamiseen.
Lukudiplomeita suoritettiin usealla koululla. Karosessa ja mahdollisesti myös Leinolassa oli aivan oma diplomi, kun taas muissa suoritettiin Pirkanmaan lukudiplomia. En tullut ajatelleeksi tätä ennakkoon, mutta onneksi päällekkäisyyksiä ei listoillamme juuri ollut.
No kuinkas se sujui?
Olen syystä tai toisesta jännittänyt erityisen paljon kotikulmieni vinkkauksia, ja niin kävi nytkin. En oikein saanut nukuttua öisin, mutta aikaisemmista vuosista poiketen jännitys kuitenkin jalostui onnistuneiksi vinkkauksiksi; kaikki meni putkeen, eikä tällä kertaa tarvinnut olla jälkikäteen epävarma tai masentunut.
Lasten ja opettajien suusta sai kuulla etupäässä positiivisia kommentteja (”Oli kiva tunti”, ”Poikien mielestä olisit voinut puhua vielä toisenkin tunnin”, ”Kylläpä oli kiinnostavaa”, ”Kiitos kun kävit”). Erityisen hyvin mieleen jäi eräältä kolmosluokkalaiselta tytöltä saatu spontaani kiitoshalaus, mikä oli jollakin tapaa ainutkertaista ja sydäntä lämmittävää. Lisäksi erään lähikirjaston henkilökunnan mukaan ”pieniä ihmisiä listoineen” oli näkynyt vinkkausten jälkeisinä päivinä kirjastossa ihan mukavasti. Se lienee parasta palautetta, jota työstään voi saada.
Lukeminen ei tietenkään kiinnosta kaikkia, ja tottahan soraääniä mahtui joukkoon (”No siinä meni meidän välitunti”), mutta suurempia ongelmia ei osunut vastaan, ja kaikkialla homma pysyi aisoissa kolmen vartin ajan. Kolmosluokkalaiset on aika helppo saada innostumaan erilaisista aiheista, ja kirjojen maailmaan uppoaminen tapahtuu hellyttävällä intensiteetillä: oli hauska nähdä jännittyneitä kasvoja ”Pikku vampyyri” –lukunäytteen aikana, tai vastata kysymyksiin ”Kerrotaanko siinä kirjassa myös siitä, mistä lohikäärmeitä voi oikeasti ostaa?”
Vinkkarin näkökulmasta voisin sanoa, että puolitoista viikkoa kouluilla todisti ainakin sen, että kirjojen maailma jaksaa edelleen viehättää ja kiinnostaa ns. tietokonesukupolven kasvatteja (erään opettajan ilmaus). Toivottavaa olisi, että myös kirjastoilla riittäisi halua satsata ja uhrata resursseja vinkkaukseen ja muuhun lukemisharrastusta edistävään työhön, sillä siten meillä on mahdollisuus tehdä toimintaamme tutuksi ja houkutella uusia asiakkaita kirjojen ja kirjastojen ihmeelliseen maailmaan. Sadon kylväminen saattaa tuntua raskaalta, mutta sen kantama hedelmä on tavattoman kaunis.
Matti Karjalainen
Tampereen kaupunginkirjasto
Kommentit