Mielestäni uusi vuosi alkaa aina syksystä. Niinhän se on koulussakin. Tänä syksynä en ehtinyt pelätä, että vinkkaus olisi out. Jo toisella viikolla alkoi puhelin soida. Viime perjantaihin mennessä olin takonut kirjavinkkejä noin 120 oppilaan päähän. Vauhdilla lähtee!

Kunnon rytistys alkoi kuitenkin tällä viikolla, kun aloitin kirjavinkkauksen kirjastoauton mukana. Pysäkillä 45 minuuttia, parhaimmillaan kaksi eri ryhmää, vinkkaus ja takaisin autoon ja vartissa seuraavalle pysäkille.

Vaatii tarkan etukäteistyön. Kerään kirjat, pussitan, lainaan valmiiksi koululle, eräpäiväkuitit ja kirjalista mukaan tiedoksi. Pussin päälle isosti koulun ja luokan nimi, jotta tietää, mikä kassi minnekin.

Urheilijat puhuvat usein herkkyydestä.
Tänään tajusin, mitä se on. Toinen päivä kirjastoauton mukana, vain kaksi koulua, kaksi ryhmää. Nyt löytyi se juttu, miksi vinkkaan. Se ilo, kun saa puhua, innostaa, kertoa, esitellä, tuoda ideoita, uusia lukukokemuksia. Tänään tajusin taas, kuinka rakastan tätä työtä. Viime viikolla kehtasin epäillä, kun keräsin tuskalla kirjoja kassiin, laputin ja lainasin.

Kirjastoauton mukana vinkkaaminen on nopeaa, mutta kun rytmiin pääsee kiinni, siitä pystyy nauttimaan täysillä. Pääsee sellaisiin kouluihin, joiden lähellä ei ole kirjastoa, kouluihin, joille jokainen vieras on huippuvieras. Ja siellä vinkkaria osataan arvostaa! Ja siellä myös luetaan.

Pelkäsin, että kirjat olisivat tylsiä, en saisi otetta tai puhuisin mitä sattuu. Mutta se sisäinen vinkkari löytyi tällekin syksylle. Yes!

Minä rakastan tätä työtä!

Arja-täti