Tarkoitus oli, että tämän loman aikana en töihin koske. Tai ainakin korkeintaan pitkällä tikulla tökin töitä kauemmaksi, jos ne meinaavat häiritä lomanviettoani, mutta kun vinkkari lukee, niin ainahan se on vaara olemassa, että rento vapaa-ajan laiskottelu lipsahtaa hieman työnteon puolelle. Tällä kertaa liuku kaltevalle pinnalle alkoi kun juuri päivää ennen lomamatkalle lähtöä kotiin tupsahti Neil Gaimanin uusin kirja, Hautausmaan poika.

.1248197450_img-d41d8cd98f00b204e9800998e Minä olen aina hieman vieroksunut ajatusta, että lasten- ja nuortenkirjojen pitäisi olla vain pelkkä aurigonpaistetta ja söpöyttä, joten Gaimanin uutuus sai käteni väpisemään innosta. Toivoa ja onnellisuutta, mutta ei pelkkää päivänpaistetta. Itse asiassa tarinan alku on suorastaan karmiva, kun nelihenkinen perhe murhataan julmasti vuoteisiinsa ja pieni utelias taapero pelastuu vain onnekkaan sattuman ansiosta hänen lähdettyään sattumalta pienelle yökävelylle ja hautausmaan aaveiden otettua lapsen suojelukseensa. Luin kirjan junassa ja tahtia ei pahemmin hidastanut sekään, että puolet kirjasta luin seisaaltani Pori jazzin ja Ilosaarirockin juhlijoiden täytettyä junan äärimmilleen. Ainoa syy, jonka takia se viisi tähteä jää väliin, on Gaimanin tapa jäädä jaarittelemaan se yksi luku turhaan kun tarina olisi jo saatu valmiiksi. Kai mestareillakin pitää olla huonot tapansa:-p

Heti kun sain kirjan luettuani, tiesin että tässä on yksi tuleva vinkkauskirja. Nyt kun osaisin päättää minkä ikäisille tätä voisi vinkata. Ehkä täytyy vain ottaa rohkeasti koeyleisöä ehdolle ja kokeilla kuinka käy.

1248197427_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Toinen uutuuskirja, jonka olin aikonut jättää syksyn työajalle, oli Terry Pratchetin Valtio. Valtio on mahtava tarina tuhon jälkeen uutta yhteiskuntaa kasaavien ihmisten elämästä. Tehdäkkö samalla tavalla kuin ennen vai keksiäkö uusia tapoja ja perinteitä? Miksi ennen on tehty niin kuin tehty ja kenen jumalia palvotaan? Entä jos kukaan ei tiedä kuinka ennen tehtiin, mutta kaikki haluavat pysyä kiinni perinteissä? Kerrassaan loistava tarina ja taas jäin istumaan kirja sylissäni ja miettimään kenelle tätä vinkkaisin? Jos en muuta keksi, niin sitten vinkkarikavereilleni. Kyllä hyvän kirjan ilosanomaa pitää aina jotenkin levittää.

Kolmas tälle viikolle sattunut kerta, kun loma lipsui työn puolelle oli tänään kun Aamulehden toimittaja halusi kysellä muutamia kysymyksiä aihetta koskevaa juttuaan varten. Tämän siitä saa kun lähtee perustamaan vinkkariyhdistystä. Lomallakin saa puhua kirjoista:D Onneksi ne vähät työt, jotka seuraavat kirjavinkkaria lomalle ovat sentään edes näin miellyttäviä:)

 

Hyvää kesän jatkoa kaikille toivottaa markku-setä