MUT TÄÄ ON KAIKISTA PARAS!

- Vertaisvinkkausta Kaarisillan koulusta Söörmarkkuun!

 

Toteutin kevään 2010 aikana kirjavinkkausprojektin, jossa Kaarisillan viidesluokkalaisista kerätty 20 oppilaan joukko vinkkasi saman koulun kakkosluokalle sekä Söörmarkun koulun ykkös-kakkosluokkalaisille.

 

Suunnittelun aloitin jo vuoden 2009 lopulla, jolloin otin yhteyttä Kaarisillan alakoulun opettajiin ja kerroin suunnitelmasta. He ottivat projektin innolla vastaan. Kaarisillan koulussa on kaksi viitosluokkaa ja molempien luokkien opettajat keräsivät yhdessä 21 vapaaehtoista kirjavinkkaria. Yllätyksekseni mukaan lähti 11 poikaa ja 10 tyttöä. Poikien innostus taisi yllättää meidät kaikki. Opettaja valitsi oppilaita heidän oman innostuksensa mukaan sekä niin, että kaikki vinkkausprojektissa olevat saisivat esiintyä videolla, sillä tässä vaiheessa tiesimme jo, että Okariino on kiinnostunut projektimme kuvauksesta. Okariino on kirjastojen yhteinen lapsille suunnattu verkkopalvelu, joka otetaan testauskäyttöön vuoden 2010 aikana.

 

Ensimmäinen tapaaminen sujui hyvin. Opettaja oli ennakkoon innostanut vinkkareita, koska koin itseni tervetulleeksi luokkaan. Tilanne oli minulle uusi, sillä en ole toiminut koskaan lasten opettajana, vain kirjastotätinä yleensä kirjaston tiloissa. Nyt tapasimme lähes joka kerta luokassa. Ensimmäisessä tapaamisessa esittelin projektin, esittelimme itsemme, pohdimme, millainen on hyvä kirja ja mitä kukakin on lukenut. Seuraavaksi kerraksi pyysin jokaisen ottamaan kotoa tai kirjastosta mukaan lempikirjan, joko sellaisen kirjan, jonka on lukenut vasta tai ollut lapsuudessa suosikki. Ensimmäisellä kerralla keskustelimme myös alustavasti siitä, mitä kakkosluokkalainen lukee ja mitä he ovat itse siinä iässä lukeneet.

 

Toisessa tapaamisessa tutustuimme kirjavinkkaukseen. Opiskelimme tekemäni materiaalin avulla, mitä kirjavinkkaus on ja miten se eroaa kirjaesitelmästä. Katsoimme myös netistä Arja Puikkosen kirjan Haloo, kuuleeko kaupunki vinkin, joten kirjavinkkaus konkretisoitui vinkkarien mielesssä. Ensimmäisen tunnin lopun ja toisen tunnin käytimme oman lempikirjan kirjavinkin tekemiseen. Olin ottanut muutaman helppolukuisen kirjan mukaan, jos lempikirjaa ei ollut mukana. Tällöin

vinkkarit lukivat mukanani tuoman kirjan ja tekivät siitä vinkin. Kirjavinkki esitettiin luokalle. Esiintyminen tuntui tässä vaiheessa vinkkareista hiukan hankalalta ja tuntui, että piti patistaa, jotta sen uskalsi tehdä.

Vinkkarijärjestys arvottiin tässä vaiheessa, joten kukaan ei tiennyt, missä vaiheessa joutuu luokan eteen. Esiintyminen selvästi helpottui ja muuttui luontevammaksi kerta kerralta. Useilla oli mukana lapsuuden lempikirja, joka olisi sopinut myös kakkosluokan vinkkaukseen. He, jotka eivät olleet ottaneet mukaansa lempikirjaa, vinkkasivat tuomiani kirjoja ja pääsimme jo hiukan keskustelemaan siitä, millainen itse projektin vinkkaus oli. Kerroin esimerkkinä jokaisesta kirjasta, sopisiko se projektiin. Esimerkiksi Harry Potter on liian paksu kakkosille, mutta taas joillakin lempikirjoina mukana olleet Mauri Kunnaksen kirjat sopisivat myös mukaan itse projektiin.

 

Kolmannella kerralla tapasimme kirjaston lasten ja nuorten osastolla. En tehnyt ennakkoon minkäänlaista valintaa kirjoista, jotka sopisivat kakkosluokkalaisille. Keskustelimme tapaamisen aluksi siitä, millainen kirja olisi sopiva. Kokoonnuimme helppolukuisten kirjojen hyllyjen luokse, mutta kirjoja sai etsiä myös muualta. Jokainen valitsi yhdestä kolmeen kirjaan, jotka lainasin kirjaston kortille ja oppilaat saivat viedä ne kotiinsa. Heidän kotiläksynään oli lukea kaikki valitsemansa kirjat ja miettiä, mitkä niistä sopisivat kirjavinkkaukseen. Vinkkarit saivat jo alustavasti miettiä, kenen kanssa esittävät vinkkaukset. Tämä lähinnä siksi, että kaikkia kirjoja ei ollut tarpeeksi lainattavissa ja pyysin niitä sivukirjastoista ja lähetin koululle. Ryhmien kokoonpanot kuitenkin vaihtuivat suurestikin matkan aikana.

 

Neljännessä tapaamisessa vinkkarit olivat tehneet jo päätöksen, mitkä kirjat otetaan mukaan projektiin. Valitettavasti tässä vaiheessa sain tietää myös yhden oppilaan pitkästä sairauslomasta ja nyt projektissa oli mukana 20 oppilasta. Alkuvaiheessa oli tarkoitus saada yhtä monta vinkkaria kuin yleisöä on eli 22. Ensimmäisen tunnin ajan ja vielä toisellakin tunnilla kirjoitettiin kirjavinkkejä. Vinkin sai kirjoittaa yhdessä ja ryhmässä. Tässä vaiheessa huomasin, että ryhmät vaihtuivat kirjan mukaan. Mitä pidemmälle projektia mentiin, sitä vähemmän tuntui olevan väliä, ketä ryhmässä on. Vinkkarit paikkasivat toisiaan ja vaihtoivat sujuvasti roolia. Tässä vaiheessa kirjavinkkaus luokan edessä oli jo helpompaa.

Pohdimme jokaisen vinkkauksen jälkeen, mikä oli

hyvää, mikä huonoa. Ja aloimme miettiä, mitä rekvisiittaa voisimme ottaa mukaan. Pään avaukseksi tuntui nousevan kirja Päivä häkissä. Keksimme, että jos laitamme yhden vinkkarin häkkiin, saamme heti vinkkauksesta konkreettisemman. Häkki-idean avulla koko vinkkariporukka tuntui ymmärtävän, mistä tässä oikein on kyse. Vinkkarit listasivat, mitä voisivat tarvita ja minä keräilin rekvisiittaa seuraavaksi kerraksi.

 1272614795_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Projektirekvisiittaa.

Viidennessä tapaamisessa minulla olikin mukana jo paljon rekvisiittaa. Kokeilimme kirjavinkkausta nyt roolien kanssa. Muutama kirja tippui vielä tässä vaiheessa pois. Kokonaisluvuksi saatiin 14 kirjaa. Ryhmät alkoivat jäsentyä ja listasimme, mitä rekvisiittaa voisi vielä tarvita. Rekvisiitan kanssa päivä tuntui aika hulinalta, mutta ilmeisesti jotain silti saimme aikaa, koska Okariinon kuvaaja oli tässä vaiheessa jo paikalla ja seurasi roolivaatteiden jakoa ja harjoittelua. Mukana oli myös osastolla työskentelevä harjoittelija, sillä auttavaa kättä tarvinkin. Olin askarrellut kirjan nimistä isoja kartonkeja ja päätimme, kuka niitä pitää esityksen aikana esillä. Eräs poika valittiin tähän rooliin ja hänen toimiessa muissa osissa sovittiin, kuka pitää tauluja silloin. Roolien valitsemiseen minun ei tarvinnut puuttua tässäkään vaiheessa. Ryhmät tuntuivat syntyvät itsestään. Tässä vaiheessa aloimme jo nähdä kokonaisuuden. Videointi teki tilanteesta juhlavan, toisten vinkatessa muut toimivat yleisönä. Todellisessa tilanteessa emme kuitenkaan olisi voineet pitää niin pitkiä taukoja kuin harjoitteluvaiheessa, joten mietimme vinkkausjärjestyksen sellaiseksi, että kaikilla olisi aikaa vaihtaa tarvittaessa roolivaatteita. Yksi virhe kuitenkin jäi ja vasta kenraaliharjoituksessa huomasimme, että tytöt eivät ehdi vaihtaa pukua, joten järjestystä muutettiin vielä kerran.

 

Sitten tuli kenraaliharjoituspäivä. Mukanani oli kassi kaupalla varusteita ja viime hetkellä videokuvaajalta saatuja ideoita. Liekö kevääntulo vai vapun läheisyys, mutta luokka tuntui villimmältä kuin aikaisemmin. Ensimmäistä kertaa harjoittelimme myös hiljaa olemista, koska tuntui, että välillä menee överiksi ja itse juhlassa täytyy olla jo videoinnin takia hiljaa, kun odottaa omaa vuoroaan. Yllätyksekseni vinkkarit olivat hankkineet myös itse rekvisiittaa eli askarrelleet tuomistani kartongeista lisää rekvisiittaa. Muiden onnistumisen ilosta jokainen pari parastaan ja vinkkauksia harjoiteltiin kokonaisuudessaan läpi kaksi kertaa. Pojat tuntuivat nyt löytävän innon ja lisäsivät monia hauskoja yksityiskohtia omiin juttuihinsa. Tytöt olivat selvästi miettineet niitä jo aikaisemmillakin kerroilla. Kenraaliharjoituksen päätteeksi kerroin, millainen juhlatapahtuma on ja painotin sitä, että muiden esiintyessä täytyy olla hiljaa, koska videokamera ottaa myös kaikki ympärilltä kuuluvat äänet nauhalle..

 
1272614802_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Vinkkarit yhteiskuvassa ennen kirjaston juhlaa.

Ensimmäinen juhlista pidettiin kirjaston lasten ja nuorten osastolla. Vinkkarit tulivat paikalle tuntia ennen yleisöä ja katsoimme paikat ja rekvisiitat. Tekniikka osoittautui ongelmaksi, Helsingistä lähteviä junia oli peruttu ja jännitimme, ehtiikö kuvaaja paikalle ollenkaan. Onneksi hän tuli juuri yleisön kanssa samaan aikaan. Kuvaajan viritellessä kameraa kerroin yleisölle, mitä vinkkaus on, mitä on kameravinkkaus ja mikä on juhlan järjestys. Vinkkauksien jälkeen kakkosluokkalaisilla oli mahdollisuus lainata vinkattuja kirjoja ja niitä menikin hienosti lainaan. Valitettavasti kaksi vinkkaria oli sairaana ja poissa, joten yksi kirja jätettiin kokonaan pois. Tässä vaiheessa vinkkarit osoittivat hienoa kestävyyttä. He paikkasivat toisiaan, poissaolot eivät tuntuneet haittaavan. Vinkkauksia oli hienosäädetty vielä kenraaliharjoituksista ja vinkkejä oli selvästi harjoiteltu. Vinkkaukset onnistuivat yli odotusten. Vinkkareilla oli hyllyn takana järjestys, jossa he näkivät kenen vuoro on ”nousta lavalle”. Aina ensin meni taulujen kantaja, joka piti taulua, jossa oli kirjan tekijä ja kirjan nimi. Sen jälkeen esiintyjät. Videoinnin takia katsoimme kohdan, jossa vinkkauksen tuli tapahtua ja he muistivat senkin. Itse seisoin toisella puolella, eikä minua tarvittu enää tässä vaiheessa muuta kuin pöydän siirtäjänä yhdessä vinkkauksessa. Juhlan lopuksi jokainen sai vinkkaridiplomin sekä ruusun. Okariinon kuvaaja haastatteli myös muutamaa vinkkaria erikseen ja vapaaehtoisten saaminen kameran eteen ei tässä vaiheessa ollut vaikeaa. Ainoa, mistä vinkkarit kieltäytyivät oli kannettava mikrofoni. Se koettiin liian hankalaksi ja olisi lisännyt jännitystä. Myöhemmin ajateltuna olisimme kaksi viimeistä kertaa voineet harjoitella tuollaisten mikrofonien kanssa, niin sekin olisi varmasti saatu onnistumaan. Mutta viime hetkellä mikrofoniin puhuminen ja toiselta toiselle vaihtaminen olisi ollut liikaa.

Toinen juhla vietettiin Söörmarkun koululla, jossa yleisönä olivat Söörmarkun koulun ykkös- ja kakkosluokkalaiset. Tunnelma on yhtä jännittynyt niin katsomossa kuin lavallakin. Viimeisiä roolinvaihtoja tehtiin jälleen. Äänenkäytöstä oli selvästi puhuttu ja siihen panostettiin ihan eri tavalla. Tunnelma oli huima, mutta myös haikea. Oli viimeinen tapaaminen. Kuten kirjaston juhlassakin myös Söörmarkussa eniten hauskuuttaa aiheutti mummon ryöstö kirjassa Mörköjä ja sankareita.

1273053364_img-d41d8cd98f00b204e9800998e


Vinkkaus kirjasta Kolme pikku noitaa.

Kokonaisuudessaan projekti oli onnistunut. Sain tietää projektin keskivaiheissa, että 20 oppilaasta puolella oli joko jonkinlainen lukihäiriö tai kotikielenä joku muu kieli kuin suomi. Onneksi en tiennyt tätä alussa, se olisi voinut lisätä jännitystäni. Vinkkarit olivat selvästi innostuneita. Missään vaiheessa ei kuulunut, että olisi tylsää tai onko pakko. Alussa toisten edessä hankalalta tuntunut esiintyminenkin luonnistui hyvin. Äänenkäytössä olisi ollut petraamista, varsinkin ensimmäisessä esiintymisessä, mutta koska keskityimme itse vinkkauksiin, en kokenut tuota aihetta niin tärkeäksi. Osa ymmärsi hyvin, että vinkkauksessa

puhutaan selkeästi ja kenraalissa se sujuikin. Jännitystä oli juhlassa selvästi ilmassa, koska ainoa, mistä tiesi, että he jännittävät, oli se, että puhe muuttui vähän turhan nopeaksi ja hiljaiseksi.

 

Opettajat olivat iloisen yllättyneitä projektista. Varsinkin muutaman vilkkaan pojan käyttäytyminen juhlassa näytti sen, että nyt oltiin tosissaan tämän asian kanssa ja vinkkaus koettiin tärkeäksi. Oli hienoa huomata, että kerta kerran jälkeen vinkkarit alkoivat sisästää, mistä on kyse. Innostus ei laantunut missään vaiheessa eikä muuttunut pelleilyksi ja ylinäyttelemiseksi. Jännitin hiukan, että jos harjoittelemme liikaa, tuleeko kyllästyminen. Mutta tässä aikataulussa sitäkään ongelmaa ei ollut. Sain ennen projektia vinkkejä kollegoilta, mitä kannattaisi ottaa huomioon ja yksi hyvä neuvo olisikin, että täytyy olla tarpeeksi aikaa vinkin tekemiseen. Meillä siihen ei liiemmin liikaa aikaa ollut, mutta vinkkejä hiottiin joka kerta hiukan lisää ja lisää. Ja myös rekvisiitan kanssa harjoittelu toi lisäsäväystä. Huomattiin, mitä kannatti lisätä ja mitä jättää pois.

 

Mikä meni hyvin ja missä olisi parantamista?

Tein tarkan tuntisuunnitelman jo ennen projektin aloitusta ja se oli hyvä tuki koko projektin ajan. Yhteistyö opettajien kanssa sujui yli odotusten. Sain paljon tukea opettajilta ja myös oppilaat olivat hyvin aktiivisia. Pysyimme kaiken aikaa hyvin aikataulussa, mutta kiirettä silti ei tullut. Se, että vinkkarit olivat lähteneet projektiin vapaaehtoisesti, näkyi. Mietin, että projekti tuskin olisi onnistunut näin hyvin, jos olisin valinnut yhden luokan, jossa kaikkien olisi pitänyt osallistua. Yllätyin, kuinka innokkaita vinkkarit olivat esiintymään ja halusivat ehdottomasti mukaan Okariinoon, vaikka lupa-asioiden selvittäminen hiukan työllistikin. Opettaja onneksi hoiti lupa-asiat kotiinpäin. Pukeutuminen roolivaatteisiin tuntui olevan tärkeää. Rooleissa vinkkarit pystyivät esiintymään jännittämättä ja se toi juhlan tuntua. Samoin kirjastossa vietetty juhla oli selvästi arvokas, koska tilaisuudessa oli paljon yleisöä, kirjaston henkilökuntaa, tarjoilua sekä jaettiin ruusut. Juhla tuntui oikealta juhlalta.

 

Kirjavinkkaukseen olisi voinut tutustua konkreettisesti enemmän. Kysyin vinkkareilta etukäteen kirjavinkkauksesta ja luokalle oli vinkattu aikaisemminkin. Mutta olisin silti voinut enemmän kertoa ja demota kirjavinkkausta. Äänenkäyttöä ja esiintymistilannetta olisi voinut harjoitella enemmän. Varsinkin, jos meillä olisi mahdollisuus harjoitella mikrofonin käyttöä jo aikaisemmin. Toisaalta nyt yleisömäärä oli pieni, joten kaikki varmasti silti kuulivat. Jos harjoitteluaikaa olisi ollut enemmän, olisimme tietysti voineet hioa vinkkeja loputtomiin.

 

Tärkeimmäksi koin tässä projektissa sen, että alun opettamisen jälkeen en enää puuttunut vinkkeihin. Vinkkarit siis itse valitsivat kirjat, tekivät vinkit, kokosivat ryhmän ja suunnittelivat roolivaatteet. Juhlassa he toimivat itsenäisesti, seurasin vinkkausta toiselta puolelta lavaa, eikä missään vaiheessa tarvinnut puuttua itse vinkkauksen kulkuun. Vinkkarit tekivät siis kaiken itse ja tämä oli suuri yllätys minullekin. Innostus selvästi levisi kaikkiin ja ryhmä hioitui kevään aikan todella onnistuneeksi.

 

Jos projekti oli tärkeä vinkkareille, oli se tärkeä myös minulle. Sain tehdä yhteistyötä samojen lasten kanssa koko kevään, kun yleensä näen luokan tunnin kerrallaan. Opettajana toimiminen oli myös minulle uutta ja toi aimoannoksen lisää innostusta ja kokemusta.

 

KIRJAVINKKAUSKIRJAT

 

1. Goodharr, Pippa: Roni aarrejahdissa (Lukukaveri, helppolukuiset)

2. Anderson, Scoular: Aavepallon mestarit (Lukukaveri, helppolukuiset)

3. Adams, Gergie: Kolme pikku noitaa (helppolukuiset)

4. Bush, John: Krokotiili valepuvussa (Sininen banaani, helppolukuiset)

5. Fine, Anne: Päivä häkissä (Keltainen banaani, helppolukuiset)

6. Rayner, Shoo: Loistava lahja (Vikkelä virtahepo, helppolukuiset)

7. Grindley, Sally: Multakutri ja kolme Satua (Lukukaveri, helppolukuiset)

8. Kallioniemi, Tuula: Mörköjä ja sankareita (Reuhurinteen ala-aste, helppolukuiset)

9. Knudsen, Michelle: Kirjaston leijona (kuvakirjat)

10. Menna, Jon: Agentti Kee Nan ja aikakone (Werneri, helppolukuiset)

11. Doyde, Malachy: Jalkapalloaaveet (Punainen banaani, helppolukuiset)

12. Ritchie, Alison: Pontus Pupusen Poppoo (Sininen banaani, helppolukuiset)

13. Ruola, Marjo: Bosse ja Nero Tuhkimon apureina (lastenromaanit)

14. Utton, Peter: Paavo ja merirosvot (Lukukaveri, helppolukuiset)   

 

Arja-täti

Edit: Söörmarkun keikka lisätty