Vuoden lopun pakollinen tilastokatsaus on taas täällä. Lomaileva reportterimme valmistautuu uuden vuoden vastaanottoon Pohjolan valkeassa kaupungissa ja ote tilastoihin on sen mukaan rento ja ei tieteellinen.
Kokonaiskävijämäärä
Blogin on nyt aika vakiintunut. Kuukaudessa käy keskimäärin hieman yli tuhat kävijää, mutta kausivaihtelut ovat suuria. Kesä- ja heinäkuun ovat lukijamme lomalla ja silloin kävijämäärät tippuvat selvästi. Elokuussa alkaa kiinnostus vinkkariasioihin nousussa ja syyskuusta joulukuun puolivliin on blogin kuuminta sesonkia. Toinen kiima-aika osuu keväälle eli helmi- kuusta vappuun linnut laulavat kevättä ja vinkkareilla on vielä kirjat ja vinkit mielessä, mutta jo toukokuussa alkaa valmistautuminen kesän viettoon. Vuonna 2011 vilkkaimmat kuukaudet vinkkariblogissa olivat marraskuu ja helmikuu jolloin lähestyttiin jo kahdentuhannen kövijän rajaa. Vastaavasti kesä- ja heinäkuussa päästiin nipin napin yhteensä yli tuhannen kävijän.
Suosituimmat hakusanat
kirjavinkkariblogi | 781 |
kirjavinkkaus | 299 |
kirjavinkkariyhdistys | 122 |
kirjavinkkarit | 111 |
Kuten näkyy, oli kirjavinkkariblogi ylivoimaisesti suosituin hakusana. Myös muut suosituimmat hakusanat olivat variatioita aiheesta ja sisälsivät sanat tai osa näistä: vinkkaus, blogi, kirja, vinkkari, yhdistys
Suosituimmat haetut nimet joilla blogiin oli tultu oivat järjestyksessä: Tiina Vallo 17, Arja Palonen 14, Markku Kesti 11 eli kaukana suosituimmista hakusanoista, mutta silti top20 hakujen joukossa. Vuoden oudokki eli kummallisin haku, jolla sivuille on päädytty on 'ponityttö bondage' jota ei vain voi selittää eikä käsittää.
Tekniikasta yms.
Verkkokavereitamme ovat kuluneella vuodella olleet:
www.facebook.com | 1398 |
helmi | 973 |
www.google.fi | 667 |
www.kirjastot.fi | 217 |
vuodatus.net | 200 |
www.bing.com | 150 |
www.blogilista.fi | 143 |
www.google.com | 137 |
antitati.blogspot.com | 91 |
www.bloglovin.com | 42 |
Suosituimmat selaimet ovat olleet:
Internet Explorer 8.0 | 3139 |
![]() |
2187 |
![]() |
1460 |
![]() |
525 |
![]() |
421 |
Myös Chrome, Safari ja Opera ovat olleet lukijoillamme ahkerassa käytössä ja ainakin safari ja Chrome kärsivät tällä listalla ahkerasta päivityskulttuurista jonka takia selaimista on todella paljon eri versioita yhtä aikaa käytössä etenkin ie:hen verrattuna. Suosituin vierailuaika palvelimen kellon mukaan on ollut 12-16 välinen aika.
Kiitos kaikille lukijoillemme. Kirjavinkkariyhdistys toivottaa kaikille Kirjavinkkariblogin lukijoille, Facebook -faneillemme ja myös muille myötäilijöillemme, ystävillemme, yhteistyökumppaneillemme ja samaa työtä tekeville Hyvää jaRiemukasta Uutta Vuotta !!!
Kommentit