Isaac Newtonin muotoilemana paremmin tunnettu versio parintuhannen vuoden takaisen roomalaisen runoilijan, Marcus Lucanuksen tekstistä sopii tämänkin blogikirjoituksen alkuun ihan mainiosti. Sillä, jos kirjavinkkauksen profiilia olenkin kuulemma pystynyt nostamaan (Tieto epävarma. Perustuu usein luotettavuudeltaan korkeisiin, mutta ajoittain tuottamuksellista disinformaatiota jakaviin lähteisiin), niin ilman erinomaisten vinkkaritoverien apua ja suurten esikuvien ja tienraivaajavinkkarien apua olisin ollut vain huutavan yksinäinen ääni korvessa ja työni huomataan paremmin koska vinkkarilaumojen huuto on pakottanut yleisön avaamaan silmänsä ja korvansa. Siksi koen saamani Suomen kirjastoseuran ansiomerkin olevan tunnustus kaikkien yhteisen asian puolesta työtä tehneille. Olen vain yksi kirjavinkkari vertaisteni joukossa ja minut on laitettu joukon eteen, jotta pienempien ääntä ei tallattaisi kuulumattomiin. Toivottavasti tämän tunnustuksen myötä jokainen suomalainen kirjavinkkari saa uutta voimaa työhönsä sillä ne arjen sankarit, joka päivä kouluihin menevät kirjavinkkarit ovat niitä joille minä teen puolestani kunniaa.

Nöyrästi saamastaan kunnianosoituksesta kiittävä pj, markku-setä