500-kirjan rupeamaan kirjoitti omat suosikkinsa Mervi Tampereelta.

Christel Rönns: Tarina liehupartaisesta pikkusedästä.

Tämä hilpeä ja suloinen rakkaustarina sykähdytti minua kovasti heti ensi lukemalta. Onkohan tämä enemmän sellainen aikuisten kuvakirja? Olisinkohan riemastunut tästä yhtä kovin, jos olisin lukenut tämän lapsena?  

Christel Rönns on yksi lempparikuvittajistani, jonka  hyväntuulinen kuvitus on aina iloinen asia ja arjen pelastus. Tässä kirjassa on kiltti ja hyväntuulinen liehupartainen setä ja hänen vaimonsa, joka jaksaa ymmärtää kamalan parran erityisyyttä ja sitä, miten tärkeä se voi toiselle olla.

Ihaninta oli silti huomata, että joskus muitakin kiroilututtaa toisen jutut, vaikka niitä periaatteessa kuinkakin sympatiseeraisi.


 
 
Marjatta Kurenniemi: Anneli ja Onneli (kaikki neljä: Annelin ja Onnelin talo, Annelin ja Onnelin talvi, Anneli, Onneli ja  orpolapset, Anneli, Onneli ja nukutuskello)

Satumainen tarina kahdesta tytöstä ja heidän naapureistaan. Löysin kirjasarjan pienenä tyttönä ja se tuntui omalta ihan heti.

Äiti luki tätä ensin ääneen, monta, monta kertaa. Lainattiin se aina Turun pääkirjastosta ja luettiin aina vain uudestaan. Myöhemmin olen lukenut sen itse vaikka kuinka monesti, muka vinkkausmielessä ja kaikkea. Jokunen vuosi sitten löysin kokoelmakirjan alennusmyynnistä ja ostin heti omaan hyllyyn. Tätä en ole tainnut pystyä siirtämään oman tyttären ykköskirjoihin, ja se on hassua. On luettu, mutta ei silti kolahtanut samoilla mitoilla kuin äitiinsä.

Parhaat lukumuistot ovat siltä ajalta, kun tulen talvisena päivänä koulusta kotiin ennen muita. Kaakaota, monta maksamakkaraleipää, päälle kurkkua. Sitten avataan kirja ja luetaan siitä, kuinka tytöt laittavat pihan kuntoon talven tulla. He istuvat portailla, kun yhtäkkiä portin alla näkyy kaksi lähestyvää ja kiiluvaa pistettä. Se ei olekaan naapurin kissa vaan pieni auto...

Kaksi tyttöä, jotka olivat eri syistä ihan yksin maailmassa. Kaikissa minun lempikirjoissani taitaa olla henkilöitä, jotka ovat jotenkin yksinäisiä ja irrallisia muista. Anneli on yksin, koska on eroperheen lapsi (aikana, jolloin tämä ei ehkä ollut ihan niin yleistä kuin myöhemmin) ja kukaan ei oikein tiedä missä hänen pitäisi milloinkin olla. Onnelin perheessä tilanne on päinvastainen, lapsia ja muuta perhettä on niin paljon, että siinä pieni keskimmäinen unohtuu. Tässä kirjasarjassa on paljon teemoja, seikkailuja, jännitystä, ympäristönsuojelua, välittämistä ja ystäviä. Voisinkin  taas lukea uudestaan, kaakaon kera, viimeistään ensi talvena jonakin päivänä kun tulee kotiin ennen muuta perhettä.
 
 
Annika Thor: Saari meren keskellä (Saari meren keskellä, Lumpeenkukkalampi, Meren syvyyksissä, Avoimille vesille, koko 4-osainen sarja)

Riipaisevan ihana tarina wieniläistytöistä, jotka lähetetään Ruotsiin turvaan juutalaisvainoilta toisen maailmansodan aikaan. Taas se irrallisuus ja yksinäisyys, joka on minun kaikissa lempparikirjoissani.

Nämä olisivat ihanat neljä kirjaa lukea ihan putkeen, saisi koko tarinan kaaren kokonaisena kokemuksena, mutta kun löysin kirjat, toista kirjaa odotettiin kiihkeästi suomennoksena. Lainasin ensimmäisen kirjastosta, ja muutaman kuukauden päästä löysin sen ilokseni alennusmyynnistä. Loppusarjan kanssa se menikin sitten niin, että kun ilmestymispäivä oli käsillä, olin minä kirjakaupassa kysymässä. Piti saada ne ihan heti ja ihan omaksi. Että ovat aina lähellä. Ja luin heti ahmien, mitä Steffille nyt kuuluu, yhdessä illassa.

Nämä ovat ammatillisesti hankalia kirjoja. Sopivat kaikille, jotka ovat kiinnostuneita historiasta. Sopivat kaikille, jotka ovat kiinnostuneita irrallisuuden- ja vieraudentunteista. Sopivat niille, jotka ovat kasvamassa aikuisiksi. Mutta hankalaa tietää, koska joku on sopivassa vaiheessa. Ne, joita kiinnostaa 12-vuotiaan Steffin tarina, eivät ole ehkä samoja joita kiinnostaa 17-vuotiaan elämä.

Ehkä päädyn suosittelemaan näitä aikuisille ja niille yläkouluikäisille, jotka ymmärtävät elämän laajasti päälle, ja lukevat muutenkin avarakatseisesti paljon.